Tiesitkö, että edelleen melko yleisesti käytössä oleva 36 kuukauden vaihtosykli mm. kannettaville tietokoneille syntyi aika kaukana loppukäyttäjän arjesta?
Yksi rytmittävä tekijä on ollut tottakai talous: kun koneet poistetaan kirjanpidossa 3 vuodessa, tuli 36 kuukaudesta luonteva ”elinkaari”, vaikka laitteet olisivat fyysisesti käyttökunnossa vielä pidempään. Kun laite on poistettu kirjanpidosta, sen vaihtamista on ollut helppo perustella – vaikka käytännön suorituskyky ei olisi vielä ongelma.
Toinen taustasyy löytyy takuista ja vaikkapa leasing-sopimuksista. Valmistajien yritystakuut ovat usein vakiona 3 vuotta, ja leasing-mallit on rakennettu samaan mittaan. Kun kolme vuotta tulee täyteen laite palautetaan, ja otetaan uusi tilalle. Kun takuu ja leasing loppuvat yhtä aikaa, hallinnollisesti helpoin ratkaisu on aina vaihtaa – ei katsoa, mitä data laitteiden kunnosta ja toimivuudesta kertoo.
Kolmas on suorituskyky: Vielä jokin aika sitten rauta ”vanheni” yllättävän nopeasti ja uudet käyttöjärjestelmät söivät tehot kertaheitolla, minkä seurauksena kolmen vuoden välein tehty päivitys todella tuntui käyttäjälle. Tästä muodostui hiljalleen ”best practice”, jota valmistajat, kumppanit ja konsultit vahvistivat suosituksillaan ja palvelumalleillaan – ja ajan myötä 36 kuukaudesta muodostui enemmän oletusarvo kuin tietoon perustuva päätös.
Tarvitseeko näin jatkaa edelleen?
Nykypäivän laitteet pysyvät täysin käyttökelpoisina useimmiten reilusti pidempään kuin kirjanpidon poistoaika tai valmistajan perustakuu, eikä perinteisen toimistokäyttäjän tarve edellytä automaattista kiinteällä aikavälillä tehtävää täysremonttia. Samaan aikaan toki osalla koneista vikaantumistaajuus ja sitä kautta tarvittavan tuen määrä lähtee nousuun jo paljon aiemmin, jolloin niitä pidetään käytössä ”väkisin” liian pitkään vain siksi, että sykli ei ole vielä täynnä.
Tuloksena on sekä turhan aikaisin poistettuja täysin käyttökelpoisia laitteita, että tarpeetonta ja aikaavievää säätöä niiden kanssa, jotka olisi pitänyt vaihtaa jo ajat sitten.
Mikä olisi vaihtoehto?
Joustavassa elinkaaressa katsotaan kalenterin sijaan faktaa. Päätös laitteen vaihdosta pohjautuu esimerkiksi mitattuun suorituskykyyn, vikahistoriaan, käyttöasteeseen, tukipyyntöihin ja tietoturvan tilaan. Yksi laite voi olla käytössä 60 kuukautta, jos se toimii moitteetta ja tukee käyttäjän työtä, toinen vaihdetaan 24 kuukauden kohdalla, kun kokonaiskustannus ja häiriömäärät kasvavat liian suuriksi.
Hyötyjä syntyy useammalla rintamalla: kustannukset kohdistuvat sinne, missä niille on oikeasti tarve, käyttäjien arki häiriintyy vähemmän, ja ympäristö kuormittuu vähemmän. Myös vikaherkät maanantaikappaleet saadaan pois käytöstä ennen kuin ne syövät tuottavuutta ja tukiresursseja kohtuuttomasti.
Kuulostaa hankalalta, meillä kun koneitakin on niin paljon…
Sitä sen ei tarvitse olla. Markkinoilta löytyy lukuisia – kotimaisiakin – loistavia tuotteita joilla tarvittavaa tietoa saadaan kerättyä ja yhdisteltyäkin. Suunnitelmallisuutta, datan käsittelykykyä ja toimivat elinkaari- ja tukiprosessit toki tarvitaan, mutta kovin monimutkaista siitä ei tarvitse tehdä.
Ajastetulle uusinnallekin on tottakai omat hyvät puolensa ja selkeät käyttötapauksensa, mutta tätäkin vaihtoehtoa kannattaa ainakin pohtia.
Onko teillä asiaa jo mietitty? Heräsikö ajatuksia? Voinko ehkä olla avuksi?
Joustavassa elinkaaressa katsotaan kalenterin sijaan faktaa.